Eipä ole tullu päivitettyä tänne piiiitkään aikaan! Ei ole oikein löytynyt inspiraatiota istua koneen ääressä kun on ollut niin kivat ilmat ;)

Kaikkea on tässä parissa kuukaudessa tapahtunut, koulut loppu ja uudet ylioppilaat lakitettiin ja yksiin juhliin sain tehdä kakutkin, mutta niistä mulla ei ole näyttää kuvaa :s

Kesäkuun alussa lähdin lastenhoitajaksi suomalaiseen perheeseen Lontooseen, neljäksi viikoksi. Oli aivan mahtavaa! :)

Pääsin käymään useampaan otteeseenkin ihanilla Bourough markkinoilla!

Kävin myös Jane Asherin leivontatarvikekaupassa! Sieltä tarttui mukaan mm. muffinivuokia ja kimalteita ja aivan ihana kirja missä on fantasiakakkuja. Lisäksi ostin ihan tavallisesta supermarketista älyttömän söpöjä minivaahtokarkkeja ja sokerikirjaimia. Ostin myös tottakai ihania Jelly Belly papuja!

Ja toki on mainittava, että Harrodsin ruokaosastot oli kyllä ihan vaikuttavia ;) Mukaan sieltä lähti pari karkkirasiaa.

Kävin myös yksi päivä piipahtamassa Belgiassa, Brygge nimisessä söpössä pienessä kaupungissa :) Siellä sain syödä ihania simpukoita ja ranskiksia ja jälkkäriksi vohvelia. Mukaan lähti tottakai suklaata!

Lontoosta oli kyllä ikävä tulla takaisin Suomeen, mutta onneks on sentään ollut kunnon ilmat! Jotain olen tässä ehtinyt leipoa ja yritän pian saada laitettua kuvia tänne :) Nii ja eilen minusta tuli täysi-ikäinen!